Tanssitapahtumia ympäri maailman

Ympäri maailmaa järjestetään merkittäviä balettitapahtumia. Osa on jokavuotisia, osa järjestetään joka toinen vuosi tai harvemmin. Osa esittelee vieraille vain maan omaa balettituotantoa, osassa ohjelmisto on kansainvälinen.

Venäjä

Venäjä on ja on ollut merkittävä, ehkäpä maailman johtava, balettimaa aivan Pietari Suuren ajoista saakka. Siksi venäläisen baletin parhaimmistoa esittelevä jokavuotinen Moskovan balettifestivaali on myös maailmanlaajuisesti merkittävä festivaali, joka kerää kansainvälisen yleisön. Venäjällä baletti kehittyi tsaarin suojeluksessa. Myös 1800-luvun alussa, jolloin muualla Euroopassa baletti siirtyi viihteellisempään kansanhuvin muotoon, Venäjällä se kehittyi edelleen osana samaa korkeakulttuurista jatkumoa. Kesä on tyypillisesti hiljaista aikaa oopperan ja baletin ystäville: tuotannot ja teatterit valmistautuvat vasta seuraavaan sesonkiin, tai ovat kiertueella ulkomailla. Moskovan balettifestivaali luotiin juuri siksi: tarjoamaan nähtävää myös niille turisteille elokuussa, jotka odottavat näkevänsä balettia Moskovaan matkustaessaan. Siitä on luotu eräänlainen baletin ekstrasesonki. Festivaali kiinnosti kuitenkin myös moskovalaisia itseään, ja siitä on tullut hyvin suosittu. Klassisen baletin lisäksi festivaalin ohjelmassa on myös moderneja, kokeilevampia esityksiä. Venäläiset ovat hyvin ylpeitä tasokkaasta baletistaan ja maassa sanotaankin, että vaikka maailmantilanne, poliittiset suhdanteet ja talous kääntäisivät minne suuntaan tahansa, venäläisen baletin laatu on ja pysyy. Dance Open on toinen suuri venäläisfestivaali, joka on pyörinyt jokavuotisesti vuodesta 2001 saakka Pietarissa. Festivaaleilla esiintyy sekä venäläisiä että kansainvälisiä balettiseurueita ja yksittäisiä tanssijoita. Festivaaliohjelmassa on ensi-iltoja, uudellentulkintoja, kokeilevia koreografioita ja erikoisia lavastus- ja puvustusratkaisuja

Kuuba

Havanan kansainvälinen balettifestivaali perustettiin vuonna 1960. Festivaali oli osa Kuuban vallankumouksen 1959  jälkeistä taiteen ja kulttuurin esiintuomisen projektia. Se syntyi Kuuban kansallisbaletin ja valtion muiden kulttuuriorganisaatioiden sekä maan matkailunedistämisen yhteistyönä. Festivaali on voimissaan edelleen, ja se on sekä kuubalaisittain tärkeä kulttuuritapahtuma että maailmanlaajuisesti tärkeä. Festivaali järjestetään joka toinen vuosi. Festivaalilla esitetään joka kerta yli kaksikymmentä eri tanssinumeroa, joissa myös muutama maailmanensi-ilta . Vallankumouksen hengessä Havanan kansainvälinen balettifestivaali tarjoaa kulttuuria kansalle: yleisön eteen tuodaan maailman huippunimiä ja esityksiä, ja toisaalta kansainväliset vieraat pääsevät todistamaan kuubalaisen baletin korkeaa tasoa. Kautta vuosien festivaaleilla on esiintynyt 48 ulkomaista tanssiryhmää, ja vieraita – tanssijoita, koreografeja, säveltäjiä, suunnittelijoita, kriitikoita, pedagogeja ja katsojia – on vieraillut kaikilta viideltä mantereelta, yhteensä 52:sta eri maasta. Festivaaleilla on esitetty kaikkiaan 777 teosta joista 198 on ollut maailmanensi-iltoja.

Japani

Japanissa baletti on kehittynyt toisen maailmansodan jälkeen, ottaen vaikutteita niin idästä kuin lännestä. Maan johtava balettiseurue on Tokion baletti, joka syntyi vuonna 1964. Tokion kansainvälinen balettifestivaali on järjestetty Tokion baletin toimesta joka kolmas vuosi vuodesta 1976 lähtien, ja on se on tehnyt Tokiosta yhden maailman balettipääkaupungeista. Alkuvuosinaan se järjesti kansainvälisen sensaation jaa loi pohjan tulevallekin maineelleen tuomalla yhteen kolme maailman johtavaa prima ballerinaa: Iso-Britannian Margot Fonteyn, Neuvostoliiton Maia Plisetskajan ja Alicio Alonson Kuubasta.Festivaali on pitänyt ohjelmansa korkeatasoisesta yhdistelmänä japanilaista ja kansainvälistä balettia.

Japani

Tanska

The World Ballet, ”maailmanbaletti”, on tanskalainen festivaali. Se on ollut toiminnassa joka vuosi perustamisestaan, vuodesta 2008 saakka. Festivaalitapahtumia on ympäri Tanskaa. Osa näytöksiä on suljettuja, perinteisiä teatterinäytöksiä, mutta alusta saakka on järjestetty myös suuria ulkoilmanäytöksiä
 ja erilaisia poikkitaiteellisia tuotantoja – esimerkiksi tanssijoiden ja oopperan muusikoiden yhteisteoksia.

Tanskan kuninkaallinen baletti on myös yksi maailmankuuluista balettiseurueista. Baletti kehittyi 1800-luvun puolivälistä eteenpäin Tanskassa maan maantieteellisen sijainnin vuoksi hyvin eri suuntaan kuin muualla Euroopassa, säilyttäen enemmän piirteitä romanttisesta baletista. Kuninkaallisen baletin ansiosta Tanska on säilynyt merkittävänä balettimaana edelleen.